keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Alanya

Maanantai illalla siis kotiuduimme Alanyan reissulta, jossa tapasimme äitini ja hänen miesystävänsä. Kirjoitan tähän koosteen matkastamme. Tämä postaus sisältää myös paljon vinkkejä Alanyan matkaa suunnitteleville. Kerron mm. nähtävyyksistä ja yöelämästä.  :)

Päivä 1 matkalla

Perjantai aamulla yhdeksän kieppeillä lähti Pamukkalen bussi Denizlistä kohti Alanyaa. Ensin bussi kierteli melkein tunnin lähiseudulla ottaen matkustajia kyytiin jonka jälkeen Denizlin päälinja-autoasemalla vaihdettiin uuteen bussiin. Denizlistä Alanyaan kesti siis noin kuusi tuntia eli pitkä matka. Olimme todelle ihmeissämme siitä miten Aili jaksoi niin hyvin matkan. Pientä kitinää kuului kuitenkin tottakai.



Noin puoli viisi illalla saavuimme Alanyaan. Netistä olimme etsineet halvimman hotellin mitä löytyy ja päädyimme varaamaan huoneen Prince Apartissa. Minua etukäteen pelotti että onko kyseessä joku ihan rämähotelli kun hinta oli niin edullinen. Koimmekin positiivisen yllätyksen kun näimme hotellin. Ulkona oli kaksi uima-allasta ja baari. Hotellihuone oli tilava ja siisti sekä meillä oli iso parveke. Myös henkilökunta oli todella ystävällistä.



Päivä 2; Alanyan linna sekä yöelämää

Lauantai aamupäivällä suuntasimme kohti rantaa josta otimme taksin korkealle vuorille. Tarkoituksemme oli tutustua Alanyan linnaan. Sää oli mitä parhain, ainakin 25 astetta. Korkealta linnoitukselta oli upeat näkymät alas. Sieltä näkee kaupungin koko komeudessaan.

 



Illalla äitini ja hänen miesystävänsä ottivat Ailin hoitoon ja minä sekä Anders suuntasimme tutustumaan Alanyan yöelämään. Aluksi istuskelimme terassilla ja joimme siinä muutamat. Meno oli aika villiä sillä tarjoilijat esittivät baaritiskillä omia tanssejaan ja yhtäkkiä tarjoilijoiden kaveri saapui ja alkoi tanssimaan kadulla. Tämä oli hauska ohjelmanumero. Mietin vain mielessäni että tämä ei ikinä tapahtuisi Suomessa. :D



Terassin jälkeen lähdimme tanssimaan clubille. En yleensä Suomessa pidä paljoakaan clubilla tanssimisesta mutta jostain syystä nautin siitä todella paljon Alanyassa. Clubin nimi taisi olla Havanna Club. Sisäänpääsy oli ilmainen ja sisällä odotti varmat bileet. Tanssilattia oli täynnä ihmisiä ja tunnelma mitä mahtavin. Ainoana miinuspuolena oli se, että musiikki oli todella kovalla. Jälkikäteen minulla olikin korvat lukossa ja tinnitystä aika kauan. Tämä on yksi syy miksi en edes haluasi käydä clubeilla usein Turkissa. En halua kuulovauriota. Jokatapauksessa meillä oli erittäin hauska ilta!


Päivä kolme, rantaelämää, tippukiviluolaa ja bloggari ystävän tapaamista

Arvata saattaa että aamulla oli hieman väsynyt olo. Emme antaneet sen kuitenkaan häiritä vaan suuntasimme heti aamupäivästä rannalle. Alanyan keskustassa on kaksi erillistä rantaa. Me menimme Kleopatra rannalle missä hiekka on hieman hienompaa. Lämpötila oli rannalla luultavasti hieman kolmenkymmenen ala- tai yläpuolella mutta vesi oli jo aika kylmää. Aikani aurinkoa ottaen uskaltauduin kuitenkin uimaan. Se taisikin jäädä tämän syksyn viimeiseksi uimareissuksi. Ensikerralla sitten kesällä 2014. :)



Rannan jälkeen oli vuorossa tutustuminen Damlatas tippukiviluolaan joka oli ihan Kleopatra rannan läheisyydessä. Sisäänpääsy ei maksanut paljon ja sisällä oli upeat näkymät. Ilmasto tippukiviluolassa oli todella kostea.



Illalla tapasin Helin joka asuu Alanyassa. Olen tutustunut häneen bloggaamisen kautta. Kävimme syömässä ja kiertelimme pitkin Alanyaa. Katsastimme Atatürkin patsaan ja Kisil Kulen (punaisen tornin). Punaisen tornin sisällä sijaitsee etnografinen museo. Me katsoimme paikkaa kuitenkin ulkoapäin. Oli todella mukavaa vaihtaa ajatuksia ihmisen kanssa joka on suurinpiirtein samassa elämäntilanteessa kanssani. Molemmat asumme Turkissa ja meillä on turkkilaiset miehet.

Helin blogia voi lukea osoitteessa http://burdayim-oradasin.blogspot.com

Punainen torni

Maanantai aamupäivällä käväisimme vielä Alanyan Suomalaisten toimistossa joka oli juuri sulkemassa oviaan. Ehdin kuitenkin jutella muutaman sanan mm. työskentelemisestä ja asumisesta Alanyassa. Alanyassa on kuulemma ainakin yksi sairaala joka tarvitsee hoitajia jotka puhuvat Suomea. Aloin miettiä pitäisikö meidän muuttaa Alanyaan kesäkaudeksi jos Anders saisi sieltä töitä hotellista. Alanyassa asuvilta ihmisiltä olen nimittäin kuullut ettei talviaikaan ole helppoa löytää töitä. Noh...täytyy miettiä asiaa. :)

10 kommenttia:

  1. Moikka!

    Olemme tulossa perheemme (tyttö on silloin 6,5kk) kanssa maaliskuun lopulla Alanyaan. Meillä ei ole kaukaloa mukana. oletteko matkustaneet takseissa ilman kaukaloa? entäs paikallisbussit, pääseekö niihin vaunujen kanssa? muitakin matkavinkkejä saa antaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kerron vain omasta kokemuksestani. Alanyan matkamme aikana matkustimme muistaakseni kerran pienen matkan taxilla ilman kaukaloa. Monissa taxeissa ei kuitenkaan ole turvavöitä. :( Emme kulkeneet ollenkaan busseilla. Ainakin täällä Denizlissä vaunuilla mahtuu hyvin tavallisiin paikallisbusseihin. Matkasta täällä joutuu kuitenkin maksamaan toisin kuin Suomessa. Minibusseihin on hankala mahtua vaunujen kanssa. En osaa sanoa tarkemmin Alanyasta koska en ole siellä niin paljon aikaa viettänyt, sori. Mun ystävä Heli varmaan tietää paremmin koska on asunut Alanyassa. Voit kysellä häneltä omasta blogistaan http://burdayim-oradasin.blogspot.com.tr/ :)

      Poista
  2. Kiitos, kattava raportti Alanyasta ja nähtävyyksistä :)

    Silmääni pisti tuo juttusi klubien äänitasosta. Moinen on ihmetyttänyt minuakin, ja sataman klubien pitäjillä tuntuu olevan kilpailu kenellä soi kovimmalla musiikit. Ilmeisesti luulevat ihmisten tulevan sinne missä soi lujiten.. mene ja tiedä. Hienoja klubeja muuten ovat ja usein tunnelma mahtava.

    Busseista sen verran että Alanyassa on uusittu paikallisbusseja ihan viime vuosina ja uusissa busseissa mahtuu myös vaunujen/rattaiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuntuu että musiikin voluumilla kilpaillaan. Alkoholia nauttineena jotkut ihmiset eivät edes käsitä kuinka kovalla musiikki oikeastaan soi. Mua säälittää eniten ihmiset jotka ovat tuollaisilla klubeilla töissä. Toivottavasti heillä on jotkin kuulosuojaimet.

      Hyvä tuo huomiosi paikallisbusseista. Kiitos! :)

      Poista
  3. Hei.olen samaa mieltä volumit ovat tosi kovilla ja aivan hullua kilpailla missä soi kovemmin:( karttelen tommoisia paikkoja vaikka ovatkin ihanilla paikoilla ja nähtävyydet tosi hyvät. olen tulossa alanyaan kesäkuussa ja tarkoitus on katsella vuokra asuntoja ja jos, kaikki hyvin menee niin muutto aluksi vuodeksi .Hyvää Sunnuntai pvän jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Onnea asunnon etsintään! :)

      Poista
  4. Aurinkoinen tervehdys Turkin ystävät,

    Oli kiva lukea tarinaa Alanyasta. Viikon päästä olemme jo ystäväni kanssa Alanyassa. Tarkoitus käydä Izmirissä. Siitä tulee varmaan mukava seikkailu. Mutta sehän on loman tarkoituskin.
    Laitan tähän linkin turkkilaisesta laulusta, joka on yksi lemppareistani ja osaan sen myös itsekin laulaa :) Turkinkieli on niin kaunis. Toivottavasti ymmärrätte sanat :) Aurinkoisia päiviä elämäänne.
    http://youtu.be/EMB5s-jD_84 Alussa on aika pitkä kitaran soitto, mut sit alkaa herkkä laulu :) Sevgiler Sirpale

    VastaaPoista
  5. http://youtu.be/EMB5s-jD_84

    VastaaPoista
  6. Jos tuon linkin kopioi youtubeen niin sieltä löytyy. Ei näköjään mene suoraan linkistä.

    VastaaPoista
  7. ja vielä kerran. Alla oleva nimi youtubeen. Siitä se lähtee :):)

    BENİ SEVDİN RAB.wmv

    VastaaPoista

Piristät päivääni jättämällä kommentin. Kiitos! :)